Extreme Survival Team-projektin jatkoa on lasten ja heidän vanhempiensa taholta toivottu. Psykologien Sosiaalinen Vastuu (PSV) pyrkii parhaansa mukaan yhteistyössä Beit Atfal Assumoudin (BAS) kanssa hanketta jatkamaan.

 

Haluamme kiittää kaikkia  Extreme Survival Team hanketta tänä ja muina vuosina tukeneita lahjoittajia!

 

Niin kuin aiempina vuosina myös tänä vuonna kaikki lahjoitusrahat käytettiin pakolaisleirien lasten maratontapahtuman osallistumis- ja matkakuluihin. Kaikki Suomesta mukana olleet myös PSV:n edustajat maksoivat omat matka- ja maratonkulunsa itse.

 

http://www.vastuu.fi/main/index.php?pp=12&pr=2

 

- Nina Lyytinen

 

Extreme Survival Team 2011 vaelluksella Ehmejissä (M.Heiskala)

Tänään aamu alkoi iloisessa tunnelmassa. Musiikki raikui, kun matkamme alkoi kohti vaelluspaikkaa Ehmejiä. Matka sujui nopeasti pikkubussin käytävällä Shatillan lasten kanssa tanssiessa. Tasapaino oli ajoittain koetuksella, mutta se ei menoa hidastanut. Suomalaisryhmästä osa toivoi, että olisivat ottanneet korvatulpat mukaan. Ei sen takia, että musiikki ei olisi ollut mieleistä. Musiikki soi vain varsin kovaäänisesti bussin kaiuttimista - iloisesti sitä säestäneen laulannan ja rummutuksen kera.

 

Leevin mukana olo EST-matkalla ja myös vaelluksella oli lapsille iloinen ja mukava yllättys. Leevi sai bussissa lapsilta värikkään ja hienon kirjeen, jossa hänta ja hänen vanhempiaan kiitettiin siitä, että he olivat tulleet mukaan.

 

Matkalla Ehmejiin poimimme myös kyytiin jo ennestään tutun oppaamme Avediksen. Niin kuin aiemminkin, ajoimme myös tänä vuonna ensin hänen ohitseen moottoritiellä. Hän tuli muutaman kilometrin perässämme tavallisella bussilla ennen kuin liittyi seuraamme. Oli hyvä, että Mikko oli tarkkana ja sattui huomaamaan vaellusasuun pukeutuneen tutun näyn moottoritien varrella.

 

Matkanteko sujui muuten mukavasti, mutta yhdessä jyrkän mäkisessä neulansilmämutkassa bussin perä otti maahan kiinni. Matkan teko pysähtyi hetkeksi. Koko porukka tyhjennettiin bussista ja kävelelimme muutama sata metriä. Bussikuski oli kyllä taitava ja selkeästi tottunut mäkisiin ja jyrkkiin mutkiin. Hän ei hätkähtänyt, vaikka pohja edelleen otti kiinni asfalttiin hänen kaasuttaessaan eteen- ja ylöspäin vuoren rinnettä.

 

Ehmejiin päästyämme Kirsti jakoi kaikille lapsille Solidaarisuusilmukoille lahjoituksina saaduilla langoilla Kirstin tekemät pipot. Pipot olivat mieleinen ja tarpeellinen lahja Shatillan lapsille – jo Ehmejissä, varjopaikoissa maassa oli kuuraa.

 

Vaelluksen alkumatkasta yksi lapsista joutui valitettavasti kääntymään takaisin bussille. Hän oli tullut jo bussimatkalla huonovoitiseksi ja oli alkanut oksentamaan. BAS:n työntekijä lähti hänen mukanaan ja piti huolta sairastuneesta lapsesta.

 

Vaellus sujui muuten rankasta noususta huolimatta suhteellisen hyvin. Osa lapsista oli väsyneitä ja selkeästi tottumattomia maastossa liikkumiseen. Moni lapsista oli ollut mukana aiemmilla vaelluksilla ja tiesi jo mitä vaellus vaatii. Kaikki suoriutuivat todella hienosti n. neljän tunnin vaelluksesta, joka nousi korkeimmillaan n. 1600 metriin merenpinnasta. Koko reitillä nousua olin n. 500 metriä. Vaelluksen nuorin osallistuja Leevi otti vielä juoksuaskelia ja miekkailumatsia puukepeillä viimeisillä sadoilla metreillä. Hänellä väsymys alkoi näkyä vasta illalla hotellilla.

 

Shatillan päiväkotiopettaja Sanaa on ollut mukana vaelluksilla jo kolmena peräkkäisenä vuotena. Hän kertoi, että vaikka vaellus on aina suhteellisen rankka, hän ja Shatillan lapset odottavat sitä kovasti. Sanaa kertoi, että vaelluksella on mahdollisuus voittaa itsensä ja myös nauttia kauniista maisemista.

 

Libanonin luonto ja valittu kohde Ehmej täyttivät odotukset tälläkin kertaa. Maisemat olivat komeat ja ilma tuntui puuhtaalta ja raikkaalta. Luonnon keskellä lapset saivat ihmetelleä ja poimia puissa kasvavia marjoja, omenia ja maahan pudonneita tammenterhoja. Lisäksi loppumatkasta löytyi timjamia, jota suurin osa lapsista kertoi vievänsä kotiin äidille. Osa poimi kasvit juurineen kotona kasvatettavaksi. Moni äiti sai varmasti mieluisan tuliaisen lapsiltaan.

 

Kotimatkalla Ehmejistä musiikki taas raikui bussin ämyreistä. Moni lapsista ja aikuista otti myös torkut väsyneenä ulkoilusta. Päivästä jäi mieleen iloinen ja vapautunut tunnelma. Lapset pääsivät ahtaista leirioloista nauttimaan luonnosta ja samalla kokemaan liikunnan iloa.

 

Matkan virallinen ohjelma päättyi vaellukseen. Bussin kaartaessa hotellille oli jäähyväisten aika. Hetki oli tunteikas mutta myös toivoa täynnä.

 

 

-Nina Lyytinen

 

Laulua ja tanssia menomatkalta (M.Heiskala)

 

Oppaamme Avedis ohjeistaa pipopäisiä vaeltajia (M.Heiskala)

 

Vaeltajia (M.Heiskala)

 

EST 2011 Ehmej (M.Heiskala)

 

Bussissa vähän ennen hotellia (M.Heiskala)

 

 

Jäähyväiset hotellimme edessä (M.Heiskala)

 

Matkamme suuntasi jälleen kohti etelää. Aamulla ajoimme Saidan ohi, jossa vietimme eilisen päivän. Matkan ensimmäisenä kohteena oli Tyroksen kaupungissa sijaitseva pakolaisleiri El Buss ja sen perheneuvola.

 

Perheneuvola on perustettu vuonna 2007. He tarjoavat mielenterveyspalveluita koko Tyroksen alueen pakolaisleirien asukkaille. Heillä on kahdeksan erikoistyöntekijää: psykiatreja, psykologeja, puhe- ja  psykoterapeutteja sekä lisäksi kahdeksan sosiaalityöntekijää. Palvelut on suunnattu alle 18-v lapsille ja heidän perheilleen.

 

Perheneuvolan toimintaa meille esittelivät keskuksen johtaja Khawla Khalaf ja sosiaalityöntekijä Maha Hodroj. Khawla kertoi yleisesti perheneuvolan palveluista ja alusti erityisteemaan perheväkivallasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka on suuri ongelma leireissä niin kuin koko  Libanonissa. Tutkimusten mukaan 20% lapsista Libanonissa on kokenus seksuaalista hyväksikäyttöä. Khawla kertoi, että on erityisen tärkeää tehdä yhteistyötä perheiden kanssa nimenomaan siinä yhteisössä, jossa ongelmia on. Sosiaalityöntekijöiden työ on liikkuvaa ja sitä tehdään paljon keskuksen ulkopuolella. Tärkeäksi työmuodoksi on noussut psykoedukaatio, jonka tavoitteena on lisätä sekä vanhempien että koulujen opettajien tietämystä  mielenterveysongelmista. Vanhemmat ja opettajat tarvitsevat tietoa, jotta he osaavat lähettää lapsia mielenterveyspalveluiden piiriin.

 

Sosiaalityöntekijä Maha esitteli meille terapeuttisen ryhmän,  joka oli suunnattu seksuaalisesti hyväksikäytetyille lapsille. Lapsia ryhmään osallistui 13 ja ryhmä kokoontui 8 kertaa. Jokaiseen kokoontumiskertaan liittyi eri teemoja ja työskentelyssä oli osallistava ja aktiviinen työote: mm. roolileikkejä, kuvien hyödyntämistä ja kehollista työskentelyä.

 

Psykologina oli hyvin mielenkiintoista kuunnella Mahan kertomusta ryhmän sisällöistä ja toiminnasta. Maha kertoi vaikeista asioista ja työstä avoimesti ja innostuneesti. Hänen esityksessään nousi esille hänen oma sitoumuksensa ja kiinnostuksensa työn ja työmuotojen kehittämiseen. Ryhmä oli saanut hyvää palautetta ja uusia ryhmiä on tavoitteena aloittaa jatkossa.

 

Perheneuvola vierailun jälkeen suuntasimme matkamme Khiamin vankilan raunioille lähelle Libanonin eteläistä rajaa. Khiam toimi aiemmin kuulusteluvankilana Israelin vuonna 2000 päättyneen miehityksen aikana. Khiamin vankilan toimintaa ja omia kokemuksia meille oli esittelemässä neljä vuotta Khiamissa vankina ollut mies. Hänen kertomuksena saivat kyyneleet nousemaan silmiin. On käsittämätöntä, kuinka julma toinen ihminen voi olla toista kohtaan. On käsittämätöntä, kuinka psykologista osaamista voidaan käyttää niin julmasti toisia vastaan. Vankilan olot ja kidutustilat olivat kauheita.

 

Koska olemme matkan aikana viettäneet aikaa pakolaisleireissä ja nähneet ihmisten huonoja elinoloja, niin mieleeni väistämättä nousi ajatus, että osa vankien kidutuksesta on normaalia Libanonissa elävien palestiinalaispakolaisten elämää. Suurimmalla osalla leireissä elävistä ei ole mahdollista vaikuttaa omiin elinoloihinsa ja mahdollisuudet paremman tulevaisuuden rakentamiseen ovat lähes olemattomat. Toki heitä ei kiduteta sähköiskuilla, ruoskimalla tai metri x metri koppiin laittamalla, mutta eivät heidän elinolonsa paljoa paremmatkaan ole.  Tutkimusten mukaan vain noin yhdellä kymmenestä pakolaisleirissä asuvalla lapsesta on mahdollisuus ulospääsyyn. Se on parempi kuin ei mitään, mutta mielestäni liian vähän.

 

Khiamissa kunnioitimme myös neljän YK:n sotilastarkkailijan (UNTSO) muistoa. Heidät tapettiin vuonna 2006 Israelin pommituksessa. Heidän asemapaikkansa oli korkealla kukkulalla Khiamin alueella. Yksi neljästä miehestä oli suomalainen kapteeniluutnantti Jarno Mäkinen.  Laskimme sotilastarkkailijoiden vankilan raunioiden takana rinteessä sijaitsevalle, karulle muistomerkille neljä kukkaa, yhden jokaisen kuolleen miehen muistolle, ja pidimme hiljaisen hetken rauhanpiirin muodossa.

 

 

Ennen paluuta Beirutiin, suuntasimme matkamme kohti Palestiinan ja Libanonin rajaa. Raja-alueen vierailu oli hyvin koskettava hetki. Khawla katsoi omaa kotimaataan kyyneleet silmissä. Toinen mukanamme ollut palestiinalainen saattaja, Abu Wassim, näki rajalta suoraan kotikyläänsä. Vuonna 1948 moni palestiinalainen sulki kotinsa oven ajatellen, että tänne vielä palataan. Raja-alue on lähin, johon Libanonissa asuva palestiinalaispakolainen pääsee katsomaan ja unelmoimaan kotiinpaluusta. Monella on vielä unelma ja kodin avain tallella. Khawla kertoi, että he käyvät useamman kerran vuodessa katsomassa rajalla kotimaata.

 

Onko kotiinpaluun unelman mahdollista toteutua?

 

-Nina Lyytinen

 

 

 Khawla Khalaf (vas.) ja Maha Hodroj (M.Heiskala)

 

UNIFIL:n joukkoja Etelä-Libanonissa lähellä Khiamia (M.Heiskala)

 

 UNTSO:n Khiamissa 2006 menehtyneiden sotilastarkkailijoiden muistomerkki ja rauhanpiiri (M.Heiskala)

 

 Muistomerkki Khiamin vankilan raunioilta päin nähtynä (M.Heiskala)

 

Abu Wassim katsoo kotikyläänsä (M.Heiskala)

Tänään matkamme  suuntautui Etelä-Libanoniin Saidan alueelle. Päivän aikana vierailimme Saidan perheneuvolassa, saippuamuseossa ja Saidan vanhassa kaupungissa.

 

Ensimmäiseksi suuntasimme matkamme Saidan perheneuvolaan, jonka toiminnan päätukija on Psykologien Sosiaalinen Vastuu (PSV). Saidan perheneuvola on aloittanut toimintansa vuonna 2010. PSV:lla on Saidan perheneuvolan kanssa tällä hetkellä käynnissä kolmevuotinen kehitysyhteistyöhanke.

 

Hankkeella tuetaan taloudellisesti n. 200 lapsen psykiatrinen tutkimus vuosittain. Tutkimusarvion perusteella tuetaan 60 käyntikertaa psykologeille, puheterapeutille ja psykomotorisille terapeutille. Lisäksi PSV tukee keskuksen johtajan/sosiaalityöntekijän, kahden muun sosiaalityöntekijän työn palkkausta, keskuksen ryhmätoimintoja ja ylläpitoa.

 

Saidan perheneuvolan toimintaa meille esitteli perheneuvolan johtaja, sosiaalityöntekijä Ibtissam Al-Khalil, Ein El Helwehin pakolaisleirin sosiaalityöntekijä Baha Tayyar ja PSV:n hankevastaava Sirkku Kivistö.

Saidan perheneuvola palvelee Saidan alueen palestiinalaispakolaisia. Perheneuvolan pääasiallinen asiakaskunta tulee Ein El Helwehin pakolaisleiristä. Ein El Helwehin leiri on Libanonin väkimäärältään suurin ja ahtain palestiinalaispakolaisleiri. Sen n. 1,5 neliökilometrin alueella asuu arviolta 75-80 000 ihmistä. Leiri on hyvin levoton ja väkivaltaa on paljon. Levottomuudet johtuvat eri poliittisten ryhmien valtataisteluista.  

 

Ibtissam kertoi, että perheneuvolan palveluilla on suuri kysyntä. Pakolaisleirin lapset ovat kohdanneet erilaisia traumaattisia tilanteita: Libanonin sota, leirin levottomuudet, usean sukupolven pakolaisuus, perheyhteisöiden väkivaltaisuudet jne. Lapset kärsivät traumaoireista, jotka näkyvät mm. univaikeuksina, levottomuutena, oppimisvaikeuksina, mielialanlaskuna, varuillaan olona ja erilaisina pelkotiloina. Perheneuvola pyrkii tukemaan lasten ja perheiden selviytymistä.

 

PSV:llä on ollut parin vuoden ajan myös koulutus- ja kuntoutuskummitoimintaa. Tällä vierailulla kummiperheiden lapset ja perheenjäsenet tapasivat kummejaan. Oli ilo nähdä kolmen kummin kohtaamiset kummilasten kanssa. He saivat mahdollisuuden viettää yhteistä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Tapaamiset ovat tärkeitä hetkiä sekä kummeille että lapsille.

 

Saidan perheneuvolassa vierailun jälkeen oli vuorossa turistiohjelmaa. Suuntana oli Saidan vanha kaupunki, jossa tutustuimme saippuamuseoon ja kaupungin katukuvaan. Saippuamuseossa saimme katsauksen saippuan historiaan ja valmistukseen. Kierros oli mielenkiintoinen ja kuvasi, mitä käsintehdyn saippuan valmistus oikeasti pitää sisällään. Prosessi oli pitkä ja yhden saippuapalan tekeminen vaati usean työntekijän työpanoksen.

Museon jälkeen kävelimme Saidan vanhassa kaupungissa. Katukuva oli vilkasta ja elävää. Kaupoissa myytävä liha vaikutti tuoreelta, koska ilmeisesti kanatkin kynitään vasta lihakaupassa. Vaikka Suomessa on viime aikoina puhuttu mm. sikaloitten oloista, niin Saidassa ainakin kanojen olot olivat ihan ostajan nähtävillä. Muukin liha roikkui kaupan katossa ja leikattiin paikan päällä. Me emme lihaostoksia tehneet vaan lähinnä katselimme paikallista menoa.

 

Ajatukseni ovat tällä hetkellä pakolaisleirissä asuvien ihmisten oloissa. Itse saan mennä lämpimään sänkyyn hotellihuoneessa ja samaan aikaan satoja tuhansia ihmisiä menee nukkumaan ahtaassa, kylmässä, kosteassa asunnossa peläten uuden sodan ja/tai leirin levottomuuksien alkamista. Minun ei tarvitse pelätä, saan elää turvallisessa maassa vapaana ja tasavertaisena muiden kanssa. Miksi minulla on nämä etuoikeudet?

 

PSV:n Libanon-hankkeesta voi lukea lisää alla olevasta linkistä:

 

http://www.vastuu.fi/main/index.php?pr=2

 

-Nina Lyytinen

 

BAS:n perheneuvola Saidassa (M. Heiskala)

 

 Ibtissam Al-Khalil (M. Heiskala)

 

Baha Tayyar (N. Lyytinen)

 

Saida (M. Heiskala)

 

Saippuamuseo (N. Lyytinen)

 

Tänään vierailimme kahdessa palestiinalaispakolaisleirissä Beirutin alueella: Bourj el Barajnehissa ja Shatillassa. Lisäksi vietimme maratonin mitalijuhlat Shatillan leirissä  ja vierailimme Unesco Palacessa järjestetyssä YK:n Palestiina-solidaarisuuspäivän tapahtumassa.

 

Aamulla lähdimme minibussilla kohti Bourj el Barajnehin leiriä. Kuskimme vei meidät kapeita kujia pitkin yhteistyöjärjestömme toimintakeskukseen. Keskuksessa meidät otti vastaan sen johtaja Zahra Abdul Latif ja Abdul Qader Rachid.

Zahra kertoi meille leirin historiasta, elämästä ja keskuksen toiminnasta. Bourj el Barajnehin pakolaisleiri on yksi Beirutin yliasutetuin leiri. Leiri on perustettu 1948 ja sen pinta-ala on yksi neliökilometri. Tällä alueella asuu n. 18 000 – 20 000 palestiinalaispakolaista. Leiri on hyvin köyhä ja sen infrastruktuuri on huonokuntoinen. Koska leirille varattu alue on rajattu, niin rakentaminen onnistuu vain ylöspäin. Kadut ovat kapeita ja asumisen olot heikot. Vesijohtoverkoston vesi ei ole juomakelpoista. Asukkaiden pitää ostaa juomavetensä ulkopuolelta.  Viemäriverkoston kunto on huono, sähkökatkot ovat yleisiä ja sähköturvallisuus heikko. Kaikki Libanonin taloudet ovat joka päivä vähintään kaksi tuntia ilman ilman sähköä. Leireissä sähköt ovat poissa kolme tuntia päivällä ja kolme yöllä. Ylimääräisiä sähkökatkoksia saattaa olla tämän lisäksi useita päivässä.

 

Palestiinalaispakolaisilla ei ole Libanonissa kansalaisoikeuksia ja Libanonin byrokratia estää palestiinalaispakolaisilta yli 70 ammatin harjoittamisen. Pakolaisilla on mahdollista opiskella UNRWA:n kouluissa. Koulutuksessa on kuitenkin monia heikkouksia, kuten suuret luokkakoot. Yhdessä luokassa voi olla n. 45-50 lasta. Koulun keskeyttämisprosentti on suuri ja se kasvaa ylemmille luokille mentäessä.

 

Keskuksessa toimii päiväkoti, jossa vierailimme. Vierailulla saimme nauttia lasten lauluesityksistä. Zahra ja sosiaalityöntekijä Samah veivät meidät myös leirikierrokselle. Kun kävelimme pitkin leirin kapeita kujia, niin ajoittain tuntui hyvinkin viileältä, koska aurinko ei pääse paistamaan niiden pohjalle. Leirin rajalla ja sen ulkopuolella sai taas tuntea auringon lämmön. Nuorin matkalaisemme totesi, että ei täällä kyllä voi jalkapalloa pelata, mutta piilosta olisi hyvä leikkiä. Piilosta leikkiessä olisi mahdoton löytää toinen. Se tunne siellä kyllä tuli. Pysyimme tiivisti porukassa, jotta emme eksyisi nimettömille samalta näyttäville sokkeloisille kaduille.

 

Keskuksen johtajan toive on, että lapsilla olisi paikka, jossa olisi tilaa toimintaan kuten pallopeleille. Tällä hetkellä siihen ei ole mahdollisuutta.

 

Bourj el Barajnehin leirivierailun jälkeen ajoimme toiseen Beirutin kolmesta pakolaisleiristä eli Shatillaan. Shatilla on monille tuttu Sabran ja Shatillan verilöylystä syyskuusta 1982. Shatilla on myös n. neliökilometrin kokoinen alue, jossa asukas luku on tämän hetken arvion mukaan n. 17 000. Näistä rekisteröityjä palestiinalaispakolaisia on n. 8500. Shatillassa asuu paljon myös muita vähäosaisia, mm. syyrialaisia, egyptiläisiä ja libanonilaisia. Kuten Bourj el Barajnehin leirissä niin myös Shatillassa leirin asuinolot ja infrastruktuuri ovat heikossa kunnossa.

 

Myös Shatillassa vierailimme toimintakeskuksen päiväkodissa. Päiväkodissa lapsen olivat eläväisiä ja saimme jälleen kuulla laulua. Leevi pääsi myös harjoittelemaan matematiikkaa ja leikkimään päiväkotilasten kanssa. Tämän jälkeen kiersimme Shatillassa ja vierailimme myös läheisessä Embroidery Centerissa, jossa oli mahdollisuus ostaa palestiinalaiskäsitöitä. Moni tarttui tilaisuuteen.

 

Shatillan toimintakeskuksessa järjestettiin EST:n jo perinteeksi muodostuneet mitalijuhlat. Juhlassa jaoimme maratontapahtuman kokemuksia. Lapset kertoivat nauttineensa tapahtumasta. Osa oli tavannut uusia kavereita ja yhteisenä toiveena nousi, että projektia pitää jatkaa.

 

Mitalijuhlassa oli tarjolla perinneruokia ja tietysti EST 2011 kakku. Juhlassa lapset esittävät huilun soittoa, laulua ja suomalaisia vietiin tanssimaan dabkea. Nuorin matkalaisemme Leevi oli muiden lasten suosiossa. Lapset odottavat jo tulevaa vaellusta ja olivat innoissaan kuullessaan, että myös Leevi osallistuu.

 

Shatillasta lähdettyämme kävimme vielä kansainvälisen Palestiina-solidaarisuuspäivän tapahtumassa Beirutin Unesco Palacessa. Esillä oli sekä juliste- että valokuvanäyttelyt ja lisäksi palestiinalaiskäsitöitä. Monelle meistä lähti mukaan valokuvakirja ’Lahza’, joka on koottu Libanonin palestiinalaisleirien lasten kertakäyttökameralla arkensa keskeltä ottamista kuvista. Lahza-kirjasta on juttulinkki tuolla alempana. Tapahtumassa oli paljon mediaa paikalla. Nina K:ta ja Mikkoa haastateltiin solidaarisuuspäivän teemoista palestiinalaisten al Quds tv-kanavalle ja Mikko poimittiin vielä Iranin tv:n haastateltavaksi juuri ennen tilaisuudesta lähtöämme. Molempien kohdalla arpaonnen takana taisi olla muuta yleisöä vaaleammat hiukset.

 

Hotellilla purettiin pitkän ja paljon kokemuksia tarjonneen päivän tunnelmia ja monille meistä ensimmäistä vierailua leireihin.

 

-Nina Lyytinen

 

http://www.menassat.com/?q=en/news-articles/3919-lahza-camp-life-seen-through-childrens-eyes

 

Zahra Abdul Latif  (M.Heiskala)

 

Shatillan pakolaisleiri (M. Heiskala)

 

Bourj el Barajnehin pakolaisleiri (M.Heiskala)

Päiväkotiryhmä Bourj el Barajnehissa (M.Heiskala)

 

Mitallijuhlien suolaisia herkkuja (M. Heiskala)

 

Mitalijuhlan dabke-tanssia (M.Heiskala)