Tänään oli vuorossa Extreme Survival Teamin osallistuminen Beirutin maratontapahtumaan.

 

Aamu alkoi maratoonareilla, Joukolla ja minulla, hiukan ennen viittä herätyksellä ja tankkauksen viimeistelyllä. Maratonin lähtöpaikka oli vaihtunut edellisvuodesta ja ensin eksyimme eliittijuoksijoiden joukkoon. Pian kuitenkin selvisi, että olemme väärässä paikassa ja saimme ohjeet tavallisten juoksijoiden kokoontumispaikalle. Siellä oli mukavan odottava tunnelma ja mahdollisuus tankkaukseen: tarjolla oli hedelmiä ja juotavaa. Myös maratonreitti oli muuttunut ja kulki aiempaa enemmän pitkin keskustan katuja. Reitin varrella oli kuului vähän väliä live- ja stereomusiikkia.

 

Tuttuun tapaan juoksua oli turvaamassa myös sotilaita konekiväärien kanssa. Heistäkin osa hymyili ja kannusti juoksijoita. Suomalaisena minusta tuntuu edelleen oudolta nähdä sotilaat kulkemassa konekiväärit olalla. Huomaan miettiväni, että kuinka paljon tuhoa niillä voi saada aikaan lyhyessä ajassa. Mieleen nousee myös Waltz with Bashir elokuvan sotilaat ja heidän traumatisoitumisensa sodan aikana. Beirutin rantakatua juostessani mieleeni kohosi elävästi elokuvan kohtaus, jossa sotilas pakeni tulitusta uimalla.  Suomen itsenäisyyspäivän lähestyessä tunnen myös kiitollisuutta siitä, että me saamme asua itsenäisessä ja turvallisessa maassa.

 

Maratonin sujui minulta tänään erinomaisesti. En kohdannut juoksun aikana suuria vaikeuksia. Sain nauttia juoksusta, kannustuksesta sekä muiden juoksijoiden kanssa vaihdetuista tervehdyksistä. Maraton on toki aina työtä ja sen aikana tulee mietittyä monia vaikeita ja iloisia asioita. Minulle se toimii erinomaisena stressinhallintakeinona. Vaikka lihakset ovat kipeät ja olo hiukan väsynyt, niin mieli on virkeä. On hyvä ja iloinen olo. Juoksuni kruunasi se, että treenini on tuottanut tulosta. Maaliviivan ylitin uudella omalla Beirutin maratonin ennätysajalla 3h52min.

 

Jouko juoksi myös erinomaisen tuloksen ja oman maraton ennätyksensä 4h07min. Matka oli kyllä hänelle tänään vaikeampi kuin minulle. Jouko kärsi jalkakivuista ja krampeista. Hän kuitenkin taisteli itsensä maaliin ja vielä upealla ajalla.

 

Maratonin jälkeen pääsimme sitten odottelemaan 10km Fun Runin kävelijöitä maaliin. Odottelun aikana meitä viihdytti EST-joukkueen nuorin osallistuja 6-vuotias Leevi. Leevi oli onnistunut omassa juoksussaan hienosti ja äitikin oli juuri ja juuri pysynyt vauhdissa mukana.

 

Odottelussa menikin sitten aikaa, kun viiden hengen kävelijäporukka teki sen, mitä minusta Fun Run voi parhaimmillaan olla. He poikkesivat reitin varrella kanssakävelijän luokse pienelle kahvi– ja soppatauolle. Me odottelimme heitä ja BAS:n johtaja Kassem välillä soitteli vaimolleen, että milloinkohan olette maalissa? Täällä jo mitalit kaulassa odotellaan. Minusta oli hienoa, että kävelystä voi tehdä myös iloisen sosiaalisen tapahtuman ja ottaa rennosti vastaan esim. vierailukutsun kanssakävelijän kotiin. 

Maalialueella tapasimme myös Shatillan pakolaisleirin lapsia, jotka jälleen kerran olivat innokkaana osallistuneet maratontapahtumaan. Libanonissa olevista pakolaisleireistä osallistui maratontapahtumaan n. 200 lasta ja lisäksi aikuisia. Keskustelussa nousi jälleen esille se, kuinka tapahtumassa voi kokea olevansa tasavertainen muiden kanssa. Siellä ei erotella kansalaisuuksien tai pakolaisstatuksen mukaan, vaan kaikkia kohdellaan tasavertaisina kumppaneina ja yhteisön jäseninä. Kerran vuodessa pakolaisleirin lapset ja aikuiset voivat kokea yhdenvertaisuuden yhteisessä iloisessa tapahtumassa, jossa samalla pidetään huolta fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista. Toki sen huoltaminen jatkuu ennen ja jälkeen maratontapahtuman.

-Nina Lyytinen

Kuva 1 - Lähtöpaikka aamulla (M.Heiskala)

 

Kuva 2 - Loppusuora häämöttää Fun Runilla ja minimaratonilla (M.Heiskala)

 

Kuva 3 -  Extreme Survival Teamin menoa minimaratonilla (M.Heiskala)

 

Kuva 4 - Latua vasemmalta ja oikealta (M.Heiskala)

 

Kuva 5 -  Minimaratoonari Leevi, 6v (M.Heiskala)