Vaellus Ehmejissa

Tänään aamu alkoi iloisessa tunnelmassa. Musiikki raikui, kun matkamme alkoi kohti vaelluspaikkaa Ehmejiä. Matka sujui nopeasti pikkubussin käytävällä Shatillan lasten kanssa tanssiessa. Tasapaino oli ajoittain koetuksella, mutta se ei menoa hidastanut. Suomalaisryhmästä osa toivoi, että olisivat ottanneet korvatulpat mukaan. Ei sen takia, että musiikki ei olisi ollut mieleistä. Musiikki soi vain varsin kovaäänisesti bussin kaiuttimista - iloisesti sitä säestäneen laulannan ja rummutuksen kera.

Leevin mukana olo EST-matkalla ja myös vaelluksella oli lapsille iloinen ja mukava yllättys. Leevi sai bussissa lapsilta värikkään ja hienon kirjeen, jossa hänta ja hänen vanhempiaan kiitettiin siitä, että he olivat tulleet mukaan.

Matkalla Ehmejiin poimimme myös kyytiin jo ennestään tutun oppaamme Avediksen. Niin kuin aiemminkin, ajoimme myös tänä vuonna ensin hänen ohitseen moottoritiellä. Hän tuli muutaman kilometrin perässämme tavallisella bussilla ennen kuin liittyi seuraamme. Oli hyvä, että Mikko oli tarkkana ja sattui huomaamaan vaellusasuun pukeutuneen tutun näyn moottoritien varrella.

Matkanteko sujui muuten mukavasti, mutta yhdessä jyrkän mäkisessä neulansilmämutkassa bussin perä otti maahan kiinni. Matkan teko pysähtyi hetkeksi. Koko porukka tyhjennettiin bussista ja kävelelimme muutama sata metriä. Bussikuski oli kyllä taitava ja selkeästi tottunut mäkisiin ja jyrkkiin mutkiin. Hän ei hätkähtänyt, vaikka pohja edelleen otti kiinni asfalttiin hänen kaasuttaessaan eteen- ja ylöspäin vuoren rinnettä.

Ehmejiin päästyämme Kirsti jakoi kaikille lapsille Solidaarisuusilmukoille lahjoituksina saaduilla langoilla Kirstin tekemät pipot. Pipot olivat mieleinen ja tarpeellinen lahja Shatillan lapsille – jo Ehmejissä, varjopaikoissa maassa oli kuuraa.

Vaelluksen alkumatkasta yksi lapsista joutui valitettavasti kääntymään takaisin bussille. Hän oli tullut jo bussimatkalla huonovoitiseksi ja oli alkanut oksentamaan. BAS:n työntekijä lähti hänen mukanaan ja piti huolta sairastuneesta lapsesta.

Vaellus sujui muuten rankasta noususta huolimatta suhteellisen hyvin. Osa lapsista oli väsyneitä ja selkeästi tottumattomia maastossa liikkumiseen. Moni lapsista oli ollut mukana aiemmilla vaelluksilla ja tiesi jo mitä vaellus vaatii. Kaikki suoriutuivat todella hienosti n. neljän tunnin vaelluksesta, joka nousi korkeimmillaan n. 1600 metriin merenpinnasta. Koko reitillä nousua olin n. 500 metriä. Vaelluksen nuorin osallistuja Leevi otti vielä juoksuaskelia ja miekkailumatsia puukepeillä viimeisillä sadoilla metreillä. Hänellä väsymys alkoi näkyä vasta illalla hotellilla.

Shatillan päiväkotiopettaja Sanaa on ollut mukana vaelluksilla jo kolmena peräkkäisenä vuotena. Hän kertoi, että vaikka vaellus on aina suhteellisen rankka, hän ja Shatillan lapset odottavat sitä kovasti. Sanaa kertoi, että vaelluksella on mahdollisuus voittaa itsensä ja myös nauttia kauniista maisemista.

Libanonin luonto ja valittu kohde Ehmej täyttivät odotukset tälläkin kertaa. Maisemat olivat komeat ja ilma tuntui puuhtaalta ja raikkaalta. Luonnon keskellä lapset saivat ihmetelleä ja poimia puissa kasvavia marjoja, omenia ja maahan pudonneita tammenterhoja. Lisäksi loppumatkasta löytyi timjamia, jota suurin osa lapsista kertoi vievänsä kotiin äidille. Osa poimi kasvit juurineen kotona kasvatettavaksi. Moni äiti sai varmasti mieluisan tuliaisen lapsiltaan.

Kotimatkalla Ehmejistä musiikki taas raikui bussin ämyreistä. Moni lapsista ja aikuista otti myös torkut väsyneenä ulkoilusta. Päivästä jäi mieleen iloinen ja vapautunut tunnelma. Lapset pääsivät ahtaista leirioloista nauttimaan luonnosta ja samalla kokemaan liikunnan iloa.

Matkan virallinen ohjelma päättyi vaellukseen. Bussin kaartaessa hotellille oli jäähyväisten aika. Hetki oli tunteikas mutta myös toivoa täynnä.

-Nina Lyytinen