Matkamme suuntasi jälleen kohti etelää. Aamulla ajoimme Saidan ohi, jossa vietimme eilisen päivän. Matkan ensimmäisenä kohteena oli Tyroksen kaupungissa sijaitseva pakolaisleiri El Buss ja sen perheneuvola.

 

Perheneuvola on perustettu vuonna 2007. He tarjoavat mielenterveyspalveluita koko Tyroksen alueen pakolaisleirien asukkaille. Heillä on kahdeksan erikoistyöntekijää: psykiatreja, psykologeja, puhe- ja  psykoterapeutteja sekä lisäksi kahdeksan sosiaalityöntekijää. Palvelut on suunnattu alle 18-v lapsille ja heidän perheilleen.

 

Perheneuvolan toimintaa meille esittelivät keskuksen johtaja Khawla Khalaf ja sosiaalityöntekijä Maha Hodroj. Khawla kertoi yleisesti perheneuvolan palveluista ja alusti erityisteemaan perheväkivallasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka on suuri ongelma leireissä niin kuin koko  Libanonissa. Tutkimusten mukaan 20% lapsista Libanonissa on kokenus seksuaalista hyväksikäyttöä. Khawla kertoi, että on erityisen tärkeää tehdä yhteistyötä perheiden kanssa nimenomaan siinä yhteisössä, jossa ongelmia on. Sosiaalityöntekijöiden työ on liikkuvaa ja sitä tehdään paljon keskuksen ulkopuolella. Tärkeäksi työmuodoksi on noussut psykoedukaatio, jonka tavoitteena on lisätä sekä vanhempien että koulujen opettajien tietämystä  mielenterveysongelmista. Vanhemmat ja opettajat tarvitsevat tietoa, jotta he osaavat lähettää lapsia mielenterveyspalveluiden piiriin.

 

Sosiaalityöntekijä Maha esitteli meille terapeuttisen ryhmän,  joka oli suunnattu seksuaalisesti hyväksikäytetyille lapsille. Lapsia ryhmään osallistui 13 ja ryhmä kokoontui 8 kertaa. Jokaiseen kokoontumiskertaan liittyi eri teemoja ja työskentelyssä oli osallistava ja aktiviinen työote: mm. roolileikkejä, kuvien hyödyntämistä ja kehollista työskentelyä.

 

Psykologina oli hyvin mielenkiintoista kuunnella Mahan kertomusta ryhmän sisällöistä ja toiminnasta. Maha kertoi vaikeista asioista ja työstä avoimesti ja innostuneesti. Hänen esityksessään nousi esille hänen oma sitoumuksensa ja kiinnostuksensa työn ja työmuotojen kehittämiseen. Ryhmä oli saanut hyvää palautetta ja uusia ryhmiä on tavoitteena aloittaa jatkossa.

 

Perheneuvola vierailun jälkeen suuntasimme matkamme Khiamin vankilan raunioille lähelle Libanonin eteläistä rajaa. Khiam toimi aiemmin kuulusteluvankilana Israelin vuonna 2000 päättyneen miehityksen aikana. Khiamin vankilan toimintaa ja omia kokemuksia meille oli esittelemässä neljä vuotta Khiamissa vankina ollut mies. Hänen kertomuksena saivat kyyneleet nousemaan silmiin. On käsittämätöntä, kuinka julma toinen ihminen voi olla toista kohtaan. On käsittämätöntä, kuinka psykologista osaamista voidaan käyttää niin julmasti toisia vastaan. Vankilan olot ja kidutustilat olivat kauheita.

 

Koska olemme matkan aikana viettäneet aikaa pakolaisleireissä ja nähneet ihmisten huonoja elinoloja, niin mieleeni väistämättä nousi ajatus, että osa vankien kidutuksesta on normaalia Libanonissa elävien palestiinalaispakolaisten elämää. Suurimmalla osalla leireissä elävistä ei ole mahdollista vaikuttaa omiin elinoloihinsa ja mahdollisuudet paremman tulevaisuuden rakentamiseen ovat lähes olemattomat. Toki heitä ei kiduteta sähköiskuilla, ruoskimalla tai metri x metri koppiin laittamalla, mutta eivät heidän elinolonsa paljoa paremmatkaan ole.  Tutkimusten mukaan vain noin yhdellä kymmenestä pakolaisleirissä asuvalla lapsesta on mahdollisuus ulospääsyyn. Se on parempi kuin ei mitään, mutta mielestäni liian vähän.

 

Khiamissa kunnioitimme myös neljän YK:n sotilastarkkailijan (UNTSO) muistoa. Heidät tapettiin vuonna 2006 Israelin pommituksessa. Heidän asemapaikkansa oli korkealla kukkulalla Khiamin alueella. Yksi neljästä miehestä oli suomalainen kapteeniluutnantti Jarno Mäkinen.  Laskimme sotilastarkkailijoiden vankilan raunioiden takana rinteessä sijaitsevalle, karulle muistomerkille neljä kukkaa, yhden jokaisen kuolleen miehen muistolle, ja pidimme hiljaisen hetken rauhanpiirin muodossa.

 

 

Ennen paluuta Beirutiin, suuntasimme matkamme kohti Palestiinan ja Libanonin rajaa. Raja-alueen vierailu oli hyvin koskettava hetki. Khawla katsoi omaa kotimaataan kyyneleet silmissä. Toinen mukanamme ollut palestiinalainen saattaja, Abu Wassim, näki rajalta suoraan kotikyläänsä. Vuonna 1948 moni palestiinalainen sulki kotinsa oven ajatellen, että tänne vielä palataan. Raja-alue on lähin, johon Libanonissa asuva palestiinalaispakolainen pääsee katsomaan ja unelmoimaan kotiinpaluusta. Monella on vielä unelma ja kodin avain tallella. Khawla kertoi, että he käyvät useamman kerran vuodessa katsomassa rajalla kotimaata.

 

Onko kotiinpaluun unelman mahdollista toteutua?

 

-Nina Lyytinen

 

 

 Khawla Khalaf (vas.) ja Maha Hodroj (M.Heiskala)

 

UNIFIL:n joukkoja Etelä-Libanonissa lähellä Khiamia (M.Heiskala)

 

 UNTSO:n Khiamissa 2006 menehtyneiden sotilastarkkailijoiden muistomerkki ja rauhanpiiri (M.Heiskala)

 

 Muistomerkki Khiamin vankilan raunioilta päin nähtynä (M.Heiskala)

 

Abu Wassim katsoo kotikyläänsä (M.Heiskala)